Status Minor - Ouroboros (Lion Music)

7/10

Arvio

Ahvenanmaan Lion Music on kotimaisista levy-yhtiöistä se eniten ulkomaille suuntautunut ja kaikkein selvimmin tyyliorientoitunut. Yhtiön lähinnä progressiivista poweria ja kitaravirtuositeettia sisältävä katalogi on kasvanut kaikessa hiljaisuudessa valtaviin mittoihin ja suurin osa julkaisuista on ulkomaisten artistien hengentuotteita. Varsin kunnioitettavaa toimintaa siis. Yksi varteenotettavimmista kotimaisista osaajista Lion Musicilla on Tampereen Status Minor. Yhtyeen suitsutusta osakseen kerännyt debyyttialbumi Dialog onkin nyt saamassa jatkoa.

Ouroborous on ihmissuhteen sykliä käsittelevä konseptialbumi: Taival vie albumilla yksinäisyydestä rakastumisen kautta eroon. Pessimististä kenties, mutta lienee kuitenkin se yleisin kehityskaari useimmassa tarinassa. Raskaasti takova avausraita The Wind potkaisee homman liikkeelle taidokkaasti. Sitä seuraava Hollow toimii myös mukisematta. Melodioiltaan loistava kolmosraita, Glass Wall, kärsii kenties aavistuksen jäykästä rummutuksesta, mutta kasvaa sekin kuuntelujen myötä. Albumin ensimmäinen kuulijaa kunnolla koetteleva raita on pianovetoinen Like a Dream. Toimivan balladin kirjoittaminen on vaikea taiteenlaji ja vaikka tällainen ilmaisun muoto tarinaa tukeekin, tuntuu fiilistely alkavan ainakin omaan makuuni albumilla liian aikaisin. Levyn dialogin naisäänenä toimiva Eluveitien Anna Murphy jää pahoin Markku Kuikan suorituksen jalkoihin ja naikkosen väkinäinen kähinä alkaa jopa hieman tylsistyttää. Kun jatkoa seuraa toisenkin pianoraidan verran muodostuu levyn puoliväli varsinaiseksi pullonkaulaksi. Jahka rakastumisen huumasta ja pumpulista on päästy yli palaavat myös särökitarat. Stain, sekä Smile ovat kummatkin mallikasta tulitusta ja levyn parhaaksi slovariksi nousee loppupään Flowers Die. Levyn päättävä Sail Away tuo tarinan kirpeään päätökseensä vedoten paikoitellen ennen kaikkea Dream Theaterin alkupään tuotannon ystäviin.

Status Minorin debyytti sisältää paljon taidolla rakennettuja riffejä, sekä tarkoin harkittuja tunnelmia. Vokalisti Markku Kuikka (ex-Thaurorod) omaa kansainväliselläkin mittakaavalla suvereenin mallikkaan äänen. Itse asiassa miehen suoritus Ouroborouksella on yksi parhaimpia kotimaiselta tämän tyylin tulkitsijalta kuulemiani. Kitaristi Sami Saarinen on hänkin suvereeni tyyliniekka ja instrumenttinsa hallitsija. Miesten suoritukset ovatkin selkeästi Status Minorin parhaat syömähampaat. Kappalemateriaali on suurimmalta osalta huomattavasti paremman arvosanan arvoista, mutta keskivaiheen mitäänsanomattomat balladit rampauttavat levyn rytmin siinä määrin pahoin, että numero tipahtaa jo tästä. Myös tarinan naisäänen mitäänsanomaton suoritus häiritsee. Ouroborous on kuitenkin parista viastaan huolimatta taidokas progressiivisen powerin taidonnäyte yhdeltä maamme potentiaalisimmista yhtyeistä.

Markus Makkonen